Meillä kaikilla on usein tapana aina odottaa jotain - viikonloppua, kesää, kevättä, joulua, tulevia suunnitelmia - ja usein unohetaan elää siinä hetkessä, mitä just nyt koetaan. Päivät pusketaan vaan menemään läpi, jotta saavutettas se päämäärä mitä on odotettu. Joskus jopa niinkin rutiininomasesti, että ne pienet asiat jotka rakentaa koko päivän, sivuutetaan kaiken ohella eikä muisteta nauttia just niistä hetkistä.
Ite ainakin lukeudun niihin maan kovan luokan odottajiin. Mulla on tapana aina suunnitella kaikkea, ja sitten sitä ootetaan kun kuuta nousevaa. Mä tykkään aina pohtia ja suunnitella mun tulevaa - mitä teen vajaan puolentoista vuoden päästä kun valmistun? Opiskelemaan? Töihin? Aupairiks Englantiin? Mulla itse asiassa on jo suunnitelma puolentoista vuoden päähän - jos opintie ei aukee heti ekalla hakukerralla Helsinkiin, ois mulla suunnitelmissa lähtee Englantiin ja kokeilla au pairina oloa. Mieli ja suunnitelmat tietysti tässä iässä tuppaa aina muuttumaan, ja vaikka opiskelut onkin vasta puolessa välissä, niin itelle tulee ainakin turvallisempi olo, kun on pientä suunnitelmaa tulevaa varten. Loput puolet opiskelusta tulee kuitenkin menemään vielä nopeemmin ku ekat, niin tuntuu hyvältä olla tässä vaiheessa ees vähän kärryllä mitä sitä tulevaisuudessa vois tehä.
Ite ainakin oon huomannu, että kun koko ajan ajatukset vilisee tulevaisuuden suunnitelmissa, ja koko ajan on jotain mitä odottaa - rankkana viikkona ei mitään muuta teekkään kun odota sitä häämöttävää viikonloppua - ne arjen pienet asiat tuppaa menemään vaan ohi, eikä just siinä hetkessä tuu elettyä niin täysillä. Vaikka mulla vieläkin on tapahtumia (tottakai aina pitää olla mitä odottaa ;)) jota tuun kovasti odottamaan, pyrin elämään tässä hetkessä, sillä sitä hetkeä ei pysty enään saaman takasin. Vaikka kuinka ootan sitä että valmistun koulusta, niin just näitä hetkiä ja tapahtumia, jotka tapahtuu ennen mun valmistumista, niin niitä mä en pysty saamaan takasin ja kokee niitä sitten, kun oon valmistunu. Koskaan ei tiedä, mitä seuraava päivä tuo tullessaan - nautin yhtesistä hetkistä mun perheen kanssa, aurinkoisista ilmoista, kävelylenkeistä ja leikkihetkistä Pelen kanssa, kavereiden kanssa vietetystä ajasta. Yritän elää just siinä hetkessä, tulevaisuus tulee aikanaan ja sillon on aikaa nauttia esim just siitä kun valmistuu koulusta. Ei se aika loppujen lopuks kule yhtään nopeempaa, eletäänpä me tässä hetkessä, tai odotetaanpa me koko ajan kuinka kovasti mitä tahansa.
Ehkä sillä, että odottaa koko ajan jotain sieltä tulevaisuudesta, haluaa unohtaa jonkun seikan/ongelman jota kantaa mukanaan joka päivä omassa arjessaan. Ehkä sitä kautta pystyy unohtamaan omat huolensa edes hetkeks, ja kuvittelemaan sellasta elämää, jossa kaikki on paljon paremmin kun nyt. Ite ainakin huomaan, miten tulevaisuuden suunnitelmissa kaikki on hyvin, ei oo sitä arjen riesaa, mitä kantaa ittensä mukana - siellä tulevaisuudessa osaan elää. Mutta turha tätä hetkeä on paeta sinne tulevaisuuteen. Vaikka asiat ois kuinka hyvin siellä tulevaisuudessa, niin tässä hetkessä ne ongelmat kuitenkin pysyy, enkä pääse niistä eroon, ilman että elän just tässä hetkessä ja taistelen niitä vastaan. Helpommin sanottu kun tehty, mutta eletään tässä hetkessä, sillä näillä hetkillä me rakennetaan just sitä meidän tulevaisuutta, kaikkea sitä mitä me odotetaan, joten rakennetaan itellemme just sellanen tulevaisuus niinku me haaveillaan - tai ainakin sellanen, jossa ei tarvii koko ajan olla odottamassa tulevaa vaan pystyy nauttimaan siitä hetkestä. Ja sitä paitsi ne arjen pienet hetket - ne on niitä isoja hetkiä tulevaisuudessa.
Meillä kaikilla on omat avaimet omaan elämään ja tulevaisuuteen - kukaan ei pysty elämään meidän elämää meidän puolesta. Niinpä mun tulee ottaa vaan itteeni niskasta ja ohjata mun elämä sellaseen kuntoon, että mä voin nauttia kaikesta siitä, mistä mä ikinä oonkaan haaveillut. Ja siinä mua ei auta muu kun elää tässä kyseisessä hetkessä.
